Säätiön hallituksessa on seitsemän jäsentä, jotka hallitus valitsee aina kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Perinteisesti hallituksen jäsenet edustavat talouselämää ja puolustushallintoa. Etuna on myös avustettavan kentän tuntemus.
Hallituksen jäsenten laajaa asiantuntemusta käytetään tehokkaasti hyväksi toimikunnissa, joita ovat sijoitus-, kiinteistö- ja avustustoimikunta. Käytännön toimia Säätiössä hoitavat asiamies ja rahavarainhoitaja.
Säätiön hallituksen jäsenet ovat yleisesti toimineet pitkään tehtävissään ja siten tuoneet toiminnalle asiantuntemuksensa lisäksi arvokkuutta ja pitkäjänteisyyttä.
Säätiön puheenjohtajana on vuodesta 2018 toiminut Mikko Koskimies ja varapuheenjohtajana Antti-Matti Siikala.
Muina hallituksen jäseninä ovat
- Elina Björklund,
- Heikki Kapanen,
- Teemu Penttilä,
- Arto Räty ja
- Niklas Savander.
Hallituksen jäsenille ei makseta palkkaa tai palkkiota.
Toimitusjohtajana toimii Mika Piiroinen vastuullaan Säätiön yleishallinto ja avustukset 1.1.2023 alkaen.
Asiamiehenä toimii Jukka Pennanen 31.3.2023 asti.
Rahavarainhoitaja Carl-Johan Sanmark vastaa taloudesta ja kiinteistöistä. Heidän yhteystietonsa löytyvät kohdasta ”ota yhteyttä”.