Säännöt perustana
Säätiön säännöt ovat säilyneet käytännössä muuttumattomina aina sen perustamisesta lähtien. Säätiön tarkoitus käy selkeästi ilmi sääntöjen toisesta ja kolmannesta pykälästä:
Säätiön tarkoituksena on käytettävissään olevilla varoilla tukea maan ja etenkin Helsingin seudun liikuntakasvatus- ja urheiluelämää sekä muutoin edistää maanpuolustuksellista ja muuta maan itsenäisyyttä tukevaa toimintaa.
Säätiö toteuttaa tarkoitustaan myöntämällä apurahoja ja avustuksia tarkoitusta edistävään toimintaan, hankkimalla, luovuttamalla ja vuokraamalla huoneistoja ja kiinteistöjä tarkoitusta edistävään toimintaan sekä kaikilla muilla Säätiön tarkoitusta hyödyntävillä toimintamuodoilla.
Strategia ohjaa
Urlus-säätiön strategiaa tarkastellaan vuosittain ja se tähtää Säätiön alkuperäisten arvojen ja tavoitteiden tukemiseen jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä.
Säätiön tavoitteena on osaltaan vahvistaa kansalaisten isänmaallisuutta ja maanpuolustustahtoa. Tämä tapahtuu tukemalla myönteisen suomalaisen identiteetin kehittämistä siten, että kaikki suomalaiset, alkuperään katsomatta, kokevat Suomen puolustamisen arvoiseksi. Näin Säätiö samalla vähentää osaltaan yhteiskunnallista vastakkainasettelua ja torjuu syrjäytymistä.
Urlus-Säätiön tuki painottuu pääkaupunkiseudun kokonaisturvallisuuteen liittyvien kansalaistoimintojen avustamiseen, jolloin tuetaan laaja-alaisesti ja ennakkoluulottomasti erityisesti nuorison aktiviteettejä.
Säätiön toimintamallina on taloudellinen avustustoiminta, jossa katse on tulevaisuuden rakentamisessa vahvassa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Avustustoimet kohdennetaan pääasiassa yhdistystoimintaan järjestöjen keskinäistä yhteistyötä korostaen. Avustuksilla pyritään mahdollisimman suureen ja pitkäaikaiseen vaikuttavuuteen.
Säätiön tuki maanpuolustukselle tullaan säilyttämään vahvistaen nuorille asevelvollisille suunnattua tukea. Nuorisoon ja liikuntaan kohdennettavan tuen osuutta kokonaistuesta nostetaan. Säätiön aikaisempaa keskeisempinä erityiskohteina ovat syrjäytymisen ehkäisemiseen liittyvät hankkeet.
Säätiön omistaja- ja sijoittajapolitiikka on vastuullista ja suunnitelmallista. Sijoitustoiminnan tarkoitus on varsinaisen toiminnan rahoittaminen. Sijoitustoiminnan aikajänne on hyvin pitkä ja tavoitteena vähintään reaaliarvonsa säilyttävän, tasaisesti kehittyvän apurahavirran turvaaminen.
Säätiö tarkentaa strategiaansa vuosittain ja pyrkii aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti hakemaan Säätiön perustavoitteiden mukaisia uusia tuen kohteita.