Säätiö jakoi vuosittaiset Urlus-palkinnot 19. elokuuta järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa. Tänä vuonna oli hallitus päättänyt palkita helsinkiläisiä toimijoita painottaen nuorten liikuttamista ja syrjäytymisen estämistä. Palkitsemista edelsi selvitystyö, jossa erikoisesti Helsingin kaupungin nuorisotoimi tuki Säätiötä.
Palkintosumma oli 95 000 euroa. Palkinnot jakaantuivat yhteen 50 000 sekä kolmeen 15 000 euron palkintoon.
Ensin mainitun palkinnon saivat Helsingin suomen- ja ruotsinkieliset päiväkodit. Palkintosummalla kaupunki hankkii normaalimäärärahojensa lisäksi 500 euron arvoisia ”liikuntavälinepaketteja” kaikkiaan 100 kappaletta. Paketit jaetaan syksyn aikana päiväkodeille kaupungin tekemän esityksen mukaisesti.
Vaikuttavasta nuorten aikuisten yksinäisyyden ja syrjäytymiskierteen torjunnasta palkittiin Kohtaus ry, jolla on matalan kynnyksen ”olohuoneet” Vallilassa ja Malmilla. Palkinto kohdistuu hankkeisiin, joihin yhdistyksen normaalivarainhankinta ei yllä.
Helsingissä on laadukasta nuorten yleisurheilutoimintaa, jossa erityisesti Helsingin Kisaveikot ja Viipurin Urheilijat ovat ansioituneet. Näiden seurojen palkitseminen kohdentuu lasten ja nuorison urheiluharrastukseen ja pudokkaista kiinnipitämiseen.
Palkitut pitivät palkintojenjakotilaisuudessa esitykset omasta toiminnastaan.