Urlus-Säätiön uusi toimitusjohtaja Mika Piiroinen ja väistyvä asiamies Jukka Pennanen tapasivat avustettavien tahojen edustajia jouluisen glögin merkeissä. Paikkana oli Maanpuolustustalon auditorio ja Suojeluskuntanäyttelyn perinteikkäät tilat Töölöntorinkadulla.
Perusteena tilaisuudelle oli keväällä säätiöstä eläköityvän Jukan ja vuoden vaihteessa säätiön johtoon astuvan Mikan epävirallinen ”vaihtotilaisuus” osuen sopivasti talvipäivän seisauksen hetkeen ja joulun tunnelmaan.
Yli 50 Urlus-ystävää lähinnä vapaaehtoisen maanpuolustuksen, liikunnan ja nuorisotoiminnan tahoilta oli saapunut paikalla keskustellen vilkkaasti mennyttä muistellen ja uutta ideoiden.
Tervetulosanoissaan Jukka totesikin säätiön menevän jo allakankin perusteella kohti valoisempaa aikaa, onhan Mika täysipäiväinen toimija, jolloin aikaa avustettavien kanssa tapahtuvaan dialogiin on aikaisempaa enemmän. Samalla asiamies kiitti kumppaneita erinomaisesta yhteistyöstä menneinä vuosina ja toivotti niin Mikalle kuin muillekin menestystä ja sitkeyttä tärkeissä tehtävissään.
Mika totesi olevansa erittäin tyytyväinen saadessa työskennellä Urlus-Säätiössä. Mika kiinni säätiön hallitusta siitä, että meillä on Jukan kanssa poikkeuksellisen pitkä perehtymisjakso. Parasta on se, että Jukan kanssa yhteistyö jatkuu maaliskuun loppuun saakka. Mika myös kiitti järjestöjä lämpimästä vastaanotosta, joita hän on saanut tavata ensimmäiseen kolmen kuukauden aikana.
Lopuksi Jukka muistutti läsnäolijoita siitä, että ilman Helsingin Suojeluskuntapiiriä ei olisi Urlusta. Kun valvontakomissio, eli käytännössä Neuvostoliitto vaati mm. Suojeluskuntajärjestön lakkauttamista, perustui vaatimus siihen, että ”fasistiset järjestöt” on Suomessa lakkautettava. Samaa ”natsikorttia” käyttää Venäjä nyt Ukrainassa. Olemme siis hyvässä ja ajankohtaisessa seurassa. Meidän on helppo ymmärtää kohtalontovereitamme. Toivokaamme, että Ukrainan kansa kestää sodassa ja pärjää tulevina rauhan vuosina hankalan Venäjän naapurina yhtä hyvin kuin me olemme selvinneet.
Säätiön puheenjohtajalle Mikko Koskimiehelle luovutettiin tilaisuudessa hänelle aikaisemmin myönnetty Maanpuolustusmitali miekkojen kera
Urluksen väki toivottaa rauhaisaa Joulua ja
onnellista Uutta Vuotta!
Pääkuva: Urlus
Kuvituskuva: Urlus